SISÄLTÖ MIIKKAN BLOGI

Vinkit markkinointiin ja liiketoiminnan kehittämiseen!

digimarkkinointi koronavirus

Kolme vinkkiä digimarkkinointiin koronaviruksen aikana.

Koronavirus on ravistellut maailmaa ja markkinoita. Yrittäjänä etsit varmasti neuvoja siihen, mitä yritysten tulisi tehdä selviytyäkseen, ja jatkaakseen kasvua koronasta huolimatta. Älä huoli, apu on matkalla! Tässä blogipostauksessa jaamme 3 arvokasta vinkkiä digimarkkinointiin koronaviruksen aikana. Mikäli tarvitset lisäneuvoja, käänny rohkeasti puoleemme niin päihitetään korona yhdessä!

Näin korona pakottaa yritykset digitaalisiin kanaviin

Kun kadut tyhjentyvät ihmisistä ja kivijalkakaupat laittavat lappuja luukulle, on sanomattakin selvää että digitaalisten kanavien hyödyntäminen korostuu entuudestaan. Viime kuukausien tapahtumat ovat nopeuttaneet viimeistenkin vitkastelijoiden verkkoon siirtymistä, aloittaen viimeisen aallon digiaikaan siirtymisessä.

Koronavirus ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kysyntää ei olisi. Google hakujen määrä sekä sosiaalisen median käyttäminen ovat kasvaneet merkittävästi viime viikkojen aikana, ja sen odotetaan jatkavan kasvuaan entisestään. Ihmiset liimautuvat näyttöjensä eteen, kuluttaen mediaa ja etsien keinoja viihdyttää itseään karanteenin aikana. Monille tämä tarkoittaa enenevissä määrin verkkoshoppailua tai muiden digitaalisten palveluiden hyödyntämistä.

Verkkokaupoista ja digitaalisia palveluita tarjoavista yrityksistä on muodostunut yrityksille elinehto. Ruokakassit ja vaatteet tilataan suoraan kotiovelle, kun päivittäistavarakauppa siirtyy verkkoon. Kodinkoneita, kissan leluja ja remontteja vertaillaan arvosteluihin, asiakaskokemuksiin ja videoihin nojautuen. Asiakkaiden ostopoluista on tullut täysin digitaalisia, eikä takaisinpaluuta ole.

Pikaisia kysymyksiä ja vastauksia vallitsevasta tilanteesta:

Miten Google Ads mainonnan hinta on muuttunut korona-aikana? Useat yritykset ovat vähentäneet mainontaan käytettäviä euroja. Tämä on johtanut siihen, että Googlen hakusanamainonnan klikkihinnat ovat laskeneet keskimäärin 6%. Sama ilmiö on näkynyt myös some-mainonnan yhteydessä.

Millaisia muutoksia markkinoinnissa kannattaa nyt tehdä? Varmista, että viestintäsi on korona-aikaan sopiva. Esimerkiksi nyt ei kannata rummuttaa kotikäynneistä kampanjaa. Sen sijaan mainosta palvelua, jota tarjoat tällä hetkellä tai siirrä panokset liidien keräämiseen koronan jälkeistä aikaa varten.

Millaista sisältöä kannattaa tuottaa nyt? Mieti keinoja miten voitte auttaa asiakkaitanne tässä vallitsevassa tilanteessa. On syytä muistaa, että asiakkaiden tarpeet eivät poistu, ne vain saattavat muuttaa muotoaan väliaikaisesti. Itse asiassa sisällön tuottaminen tällaiseen aikaan, voi johtaa jopa uusiin innovaatioihin!

Miten yritysten tulisi toimia koronaviruksen aikana?

Tähän kysymykseen ei ole olemassa yhtä oikeaa vastausta, sillä jokaisen yrityksen tilanne on erilainen. Historia on kuitenkin tutkitusti näyttänyt, että yritykset jotka leikkaavat vähemmän laskusuhdanteiden aikana, hyötyvät tästä suuresti tilanteen normalisoituessa. Menestyvät johtajat tunnistavat toimenpiteiden pitkän tähtäimen hyödyt ja leikkaamisen sijaan uudelleen kohdistavat ja kehittävät toimintaansa. (CLX.com)

Alla meidän kolme vinkkiä yritysten digimarkkinointiin koronaviruksen aikana.

1. Varmista että yrityksesi näkyy hakukoneissa

Nyt, jos joskus on tärkeää sijoittua hakukoneissa.

Hakukoneoptimointi (SEO) strategioihin panostamalla varmistat että asiakkaat löytävät juuri sinun palvelut hakukoneiden kärkisijoilta. Mikäli hakukoneoptimointi on tuntemattomampi aihealue, löydät perusteet artikkelistamme “Mitä on hakukoneoptimointi?”

Vaikka tulevaisuus on epävarmaa, ei missään nimessä kannata keskeyttää hakukoneoptimointi toimenpiteitä. Asiakkaiden tavoittaminen verkon kautta on kriittistä yrityksen selviytymiselle, ja erityisesti kasvulle.

Hakukoneoptimoinnin leikkaukset todennäköisesti kostautuvat jo muutaman kuukauden päästä, kun taas toisaalta koronan aikana saavutetut hakukonesijoitukset tulevat kantamaan hedelmää vielä pitkään tilanteen normalisoitumisen jälkeenkin.

Yrityksellesi sopiva hakukonestrategia riippuu yrityksen lähtökohdista sekä alasta. Tuloksekkaan ja onnistuneen verkkonäkyvyyden kehittämisen taustalla on aina kattava avainsana- sekä kilpailijatutkimus, jonka pohjalta löydetään tehokkain tapa sijoittua sekä tavoittaa asiakkaat. Tämän lisäksi hakukoneoptimoinnin tulisi olla pitkäjänteistä ja jatkuvaa.

Ajantasaisimmat neuvot tee-se-itse hakukoneoptimointiin löydät tuoreesta artikkelistamme, joka käsittelee hakukoneoptimointia 2020.

2. Hyödynnä halpoja klikkihintoja

Koronaviruksen aikana on maksetun mainonnan hyödyntäminen erittäin viisasta. Ihmiset siirtyvät enenevissä määrin digitaalisiin kanaviin, mutta usean yrityksen kiristäessä kukkaron nyörejä, Google -hakusanamainonnan klikkihinnat ovat laskeneet keskimäärin 6%. Sama ilmiö on havaittavissa myös sosiaalisen median mainonnassa.

Nyt jos joskus on erinomainen mahdollisuus kasvattaa markkinaosuutta!

Huomioi kuitenkin, että samat vanhat mainokset eivät välttämättä enään toimi uuden maailmantilanteen valossa.

Uniikki tilanne kuitenkin luo mahdollisuuksia hyödyntää erikoistarjouksia. Monet etsii alennuksia sekä kampanjoita säästääkseen kuluissaan sekä helpottaakseen heidän muuttunutta arkea ja elämää. Tämän vuoksi nyt on erinomainen aika tarjota alennuksia, innovoida uusia ratkaisuja sekä mainostaa näitä kustannustehokkaasti hakukoneissa sekä sosiaalisissa medioissa.

Tämä tuokin meidät luontevasti kolmanteen vinkkiimme.

3. Mukaudu uusiin tarpeisiin

Älä aliarvioi koronaviruksen vaikutusta asiakkaidesi tarpeisiin. Mieti väliaikaisia, lyhyen ajan toimenpiteitä, sekä valmistele yrityksen strategia jo normaalitilaan palaamista varten. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.

Miten asiakkaiden halut, tarpeet, tavoitteet ja uskomukset muuttuvat koronaviruksen aikana, ja sen jälkeen?

Mieti, mitä asiakkaasi haluavat kuulla, ja kuinka sinun tulisi kommunikoida heidän kanssaan koronaviruksen aikana?

Digitaaliset kanavat sekä sosiaalinen media mahdollistaa tehokkaan kommunikaation yrityksen sekä asiakkaiden välillä, hyödyntäkää näitä kanavia ja selvittäkää miten voitte palvella asiakkaitanne paremmin kuin kilpailijat. Asiakkaiden tarpeet eivät ole poistuneet, ne ovat vain muuttuneet.

Näitä kolmea vinkkiä noudattamalla on yritykselläsi erinomaiset edellytykset menestyä koronan aikana, sekä erityisesti sen jälkeen, talouden ja kysynnän ponnahtaessa normaaleihin lukemiin.

Kun kilpailijat erehtyvät leikkaamaan digimarkkinointi budjetteja, on täydellinen aika kiilata hakukoneiden etusijoille ja julistaa oman nichen herruus.

Maailman rikkaimman osakesijoittajan Warren Buffetin neuvojen mukaisesti, ”Be greedy when others are fearful”. Korona ravistelee lähes kaikkia markkinoita, tuoden suuria kasvun ja innovaation mahdollisuuksia.

Lopuksi muistutus.

Älä panikoi. Hätiköidyt liikkeet eivät usein pääty hyvin, ja sama pätee digimarkkinointiin.

Ole kuitenkin ketterä ja mukaudu tilanteeseen, maailma on muuttunut ja niin tulisi myös yrityksen digimarkkinoinnin.

Mikäli kaipaatte kumppania navigoimaan digimarkkinoinnin alati muuttuvia vesiä, ottakaa rohkeasti meihin yhteyttä ja katsotaan miten voimme auttaa. Juuri nyt koemme, että liidien keruun tehostaminen digitaalisia kanavia pitkin korostuu ja meillä on tästä vankka kokemus, mikäli kaipaat apua.

Laske nettisivujen hinta

Laskurimme avulla selvität nettisivujen hinnan kätevästi.
Aloita valitsemalla verkkosivujen tyyppi.

Pienyrittäjän nettisivut soveltuvat hyvin aloittavalle tai pienelle, mutta kasvuhakuiselle yritykselle.

Räätälöidyt nettisivut suunnitellaan huolellisesti yrityksen brändin sekä markkinointitarpeiden mukaisesti.

Kerro meille tarpeestasi!

Palaamme sinulle pikimmiten.

Soita

WhatsApp

Sähköposti

Lähetä viesti

Ota yhteyttä

Soita

WhatsApp

Sähköposti

Lähetä viesti

Kiinnostaisiko tietää, paljonko nettisivut maksavat?

Laskurimme avulla selvität nettisivujen hinnan kätevästi. Kokeile nyt!